Kauppakamarin jäsenenä saat monipuoliset koulutukset, klubit, ammattikirjat ja tietopalvelut jäsenetuhintaan. Lisäksi voit hyödyntää maksutta neuvontapalveluitamme sekä osallistua maksuttomiin verkostoitumistapahtumiin. Liity jäseneksi - Jäsenyys kannattaa!

6/2018

09.10.18 | Yritystietoa

Kauppakamarin Veropäivä

Ann-Mari Kemell_RGB.jpg

Kauppakamarin Veropäivässä 13.12. käsitellään verotuksen ja kirjanpidon vireillä olevia ja tulevia muutoksia. Odotettavissa on muutoksia muun muassa tulolähdejakoon ja sijoitusten verokohteluun. Aina ajankohtaisena aiheena päivässä on henkilökuntaetuuksiin liittyvä verotus- ja oikeuskäytäntö. Lisäksi tarkastellaan keskeisimpien korkeimman hallinto-oikeuden päätösten ja keskusverolautakunnan ennakkoratkaisujen vaikutusta verolainsäädännön tulkintaan.

Ajankohtaista kirjanpidossa ja tilinpäätöksessä -osiossa käydään läpi haasteellisimpia asioita tilinpäätöksen laatijan näkökulmasta. Haasteelliseksi tilinpäätöksen laatiminen voi muodostua esimerkiksi silloin, kun yrityksen taloudellinen tilanne, kannattavuus, maksuvalmius ja vakavaraisuus, on heikentynyt ja yrityksen kykyyn jatkaa toimintaa tulevaisuudessa sisältyy epävarmuustekijöitä. Lisäksi osiossa luodaan katsaus kirjanpitolautakunnan antamiin lausuntoihin ja selvitetään niiden vaikutusta tilinpäätöksen laatimiseen.

Asiantuntijoina ovat johtaja Ann-Mari Kemell Keskuskauppakamarista ja Risto Walden Bilanssi Oy:stä. 

Ohjelma

8.45 Aamukahvit ja ilmoittautuminen

9.00 Tervetuloa

Uudistuva verolainsäädäntö – Budjettilait ja verouudistukset 

Uudistuva verolainsäädäntö - Tulolähdejako
• Keskeiset muutokset
• Kiinteistöliiketoiminta
• Käytännön vaikutukset
• Holdingyhtiöt, kiinteistökonsernit, yleishyödylliset yhteisöt

Verotuksen viimeaikaista oikeuskäytäntöä
• Yritysjärjestelyt
• Menojen ja menetysten vähennyskelpoisuus
• Työpanosperusteinen osinko
• Sijoitustoiminnan verotus
• Sukupolvenvaihdoksen verotus

Henkilökuntaedut verotuksessa

Ajankohtaista kirjanpidossa ja tilinpäätöksessä

16.00 Kiitos tilaisuudesta

Lounas noin klo 12, päiväkahvit noin klo 14.00

Paikka: Merikeskus Vellamo, Tornatorintie 99, Kotka

Normaalihinta 459 € + alv 24 %

Jäsenhinta 339 € + alv 24 %