5/2016

22.08.16 | Kauppakamariasiaa

Birdiet komistivat golfkisan tuloskortteja

Riemastuttavia birdejä, lähiruokaa ja muutama kadonnut pallo oli KauppakamariGolfin saaliina Iitin Niskaportin kentältä, kun jäsenistö kokoontui scramble-kisaan elokuun alussa.

Kauppakamari Golf kiertää eri vuosina lähialueen eri kentillä ja nyt vuorossa oli loistavassa pelikunnossa oleva Iitin kenttä. Myös pelaajat olivat loistovireessä, vaikka aamu avautuikin kentän yllä harmaana.

Kisan yhteistyökumppaneilla oli nimikkoväylät, joilla kamppailtiin joukkuevoitosta. Pro Matti Laaksonen piti paikallaolleille naisgolfareille perehdytystä golftekniikkaan.

Viimeisen pallon pudottua reikään vuorossa oli Benjamin lihatorin piknik, jota varten klubin edustalle oli pystytetty teltta. Kokki Heikki Salonen oli pitkin päivää kypsyttänyt herkullista lihaa ja maalaismakkaroita, joiden tuoksu oli kantautunut väylille asti. Ei siis ihme, että palkintojenjako vähän venyi herkuttelun seurauksena. Kotiinviemisiksi bägiin laitettiin Järvi-Suomen Herkun saaristolaisleipää.

Tulokset

1. Arto Murto, Tommi Forssell, Marko Sinkkonen ja Juha Rantakaulio yhteistuloksella 60.

2. Timo Heikkinen, Jouko Lehtoranta, Pekka Pellava ja Matti Ihalainen, tulos 60.

3. Karri Valkonen, Pasi Riiali ja Panu Vilhunen, tulos 61

4. Matti Kulla, Pahto Ruohtula, Tomi Hautala ja Arto Mäkinen, tulos 61

Pisin draivi: Timo Heikkinen

Lähimmäs lippua: Ilkka Holmroos